Lemmikkikanavoinnit ja -energiahoidot


Kuvateksti

Kuva Pixabay Angela_Yuriko_Smith

"Until one has loved an animal, a part of one's soul remains unawakened"

- Anatole France -


Lemmikkikanavointi

Lemmikit, nuo ihanat elämänkumppanimme, ovat täällä rikastuttamassa elämäämme. Kukin omalla, erityisellä tavallaan.

Aina me emme kuitenkaan "puhu samaa kieltä" lemmikkiemme kanssa. Tähän voi olla apua lemmikkikanavoinnista. Siinä on kyse siitä, että sen eläimen viestejä/tunteita/tuntemuksia välitetään "ihmiskielelle". Kanavoinnista voi olla apua esimerkiksi ongelmakäyttäytymisen selvittelyssä. Lemmikit voivat oireilla kipua/pelkoa. Myös erilaiset jännitteet perheessä tms tilanteet voivat saada lemmikin oirehtimaan, sillä nämä ovat hyvin herkkiä. Ihan ns arkipäiväisistä asioista on mukava kuulla eli tilanteessa ei tarvitse olla mitään erityistä. Halutessasi voit myös esittää kysymyksiä lemmikkisi elämään/mieltymyksiin liittyen, joihin pyrin hakemaan vastausta.

Lemmikkikanavoinnissa otan eläimeltä vastaan mielikuvia, tuntemuksia ja joskus jopa ajatuksia. Monesti tulee viestiä myös lemmikin omasta, erityisestä tehtävästä elämässämme. Lemmikkikanavoinnin voi myös tehdä edesmenneestä eläimestä - siitä on hyvä mainita tilausta tehdessä (energiahoito ei ole tarpeen edesmenneelle lemmikille).

Kanavointia tehdessä tarvitsen lemmikin nimen, iän ja kuvan (kuvassa olisi hyvä nähdä eläin kokonaan ja mielellään kasvot. Suositeltavaa olisi, ettei kuvassa olisi muita eläimiä/ihmisiä). Lemmikkikanavointi tehdään etänä ja halutessasi voit lemmikillesi mainita, että tällainen olisi tulossa jossain vaiheessa. Mitään tiettyä aikaa ei voida varata, sillä tämä kanavointi riippuu myös lemmikin omasta tahdosta. Aina ei ole sopiva aika "jutella" - mikäli näin käy, niin kanavointi tehään myöhemmin. Lemmikkikanavointi tehdään aina omasta lemmikistä. Lemmikkikanavointi toimitetan sähköpostitse.



Energiahoidosta

Myös lemmikit nauttivat pienestä hemmottelusta ja sitä voi myös tehdä energiahoidolla. Lemmikin energiahoito on intuitiivinen ja siinä käytetään mm universaalia reikiä. Halutessasi voit esittää toiveita lemmikin energiahoidon suhteen (kuten jos on esimerkiksi pelkotiloja tms). Kanavoinnin yhteydessä energiahoito laaditaan intuitiolla sekä sen kanavoinnin perusteella. Lemmikkikanavointi ei kuitenkaan ole välttämätön, vaan voit valita pelkän energiahoidon.

Omistajalle toimitetaan kuvaus siitä, mitä energiahoidon aikana on tehty. Joskus hoidon aikana voi myös nousta pieniä viestejä, jotka välitetään omistajalle. Lemmikin energiahoitoa varten tarvitsen lemmikin nimen, iän ja kuvan (kuvassa olisi hyvä nähdä eläin kokonaan ja mielellään kasvot. Suositeltavaa olisi, ettei kuvassa olisi muita eläimiä/ihmisiä).

Tämä tehdään kaukohoitona ja vain omasta lemmikistä. Lemmikin energiahoidon tiivistelmä toimitetaan sähköpostitse Tiivistelmä on lyhyt kuvaus, mikäli olet valinnut pelkän energiahoidon. Vähän pidempi, mikäli tähän on yhdistetty kanavointia.

* Lemmikkikanavointi tai lemmikin energiahoito EI koskaan korvaa eläinlääkärin tai vastaavan ammattilaisen tekemää hoitoa/diagnoosia/lääkitystä eli olethan terveydellisissä vaivoissa yhteydessä eläinlääkäriin.


Hinnat

Lemmikkikanavointi 20€/lemmikki

Lemmikkikanavointi + energiahoito tälle lemmikille 30€/lemmikki

Perheessä useampi lemmikki;

2kpl/30€ lemmikkikanavointi (ilman energiahoitoa)

3kpl/40€ lemmikkikanavointi (ilman energiahoitoa)

Lemmikkikanavointi toimitetaan sähköpostilla.

Toimitusaika noin viikko, ellei poikkeuksellisesta syystä toisin ilmoiteta/sovita.


Kaikki hinnat sisältävät alv 25,5%


Kuva Pixabay cocoparisienne

Kuva Pixabay AlexanderStein

Kuva Pixabay manfredrichter